Novellit

Lastut

 

Tataarit

 

Nimensä vajosi tataarien mustaan multaan,

mustien hevosten rummutukseen,

kun ne haukkana syöksyvät läpi Tatastanian tasankojen

 

mesiangervoviuhkoina suihkivat  nuolet  aurinkoon,

keltaiset pitsit morsiamien huntujen reunoihin,

muodostui                      harsoaurinkoja,

 

linnoja, joissa lapset juoksivat

kirkuivat

 

pienet auringot

mesiangervot

 

sinua minä

minä ihmettelen sinun

sinua minä

sinun silmiesi

sinua mi

 

Tietääksesi tätä nykyä hän kirjoittaa kirjaa,

jossa ei ole kirjaimen kirjainta

 

Mitä se tarkoittaa?

Mistähän hän on löytänyt tuon valkoisen apinan?

 

Kysytään,

 miksi, mistä

 

miksi Minski on ollut aina valkoinen ja

punainen Novgorod on

ja kuitenkaan kukaan ei ole koskaan paistanut makkaraa Moskovan torilla

 

 

muutamaa päivää myöhemmin pieni kirjekyyhky kantaa nokassaan keltaisia jyviä, pudottelee niitä pitkin leveitä lakeuksia,

 

mutta ei sitä kukaan huomaa, koska

tataarit hyökkäävät

 ja heiluttelevat valkoisia ja punaisia lippuja

 

sinua minä ihmettelen

sinua

minä

 

***

Puutarhassa

 

Puristat appelsiinimehua

omenankukkia tipahtelee

hameelle

annat niiden kukkia siinä, tuoksua

muodostuu uusi kangas,

joka

 

 jatkuu

puutarhaan

 

(joku lähtee kävelemään sitä pitkin

astuu vahingossa

jo hameellesi

sanot kohteliaasti, että anteeksi herra öh, poljette minun mekkoani

Oi anteeksi neiti, minä en huomannut, (punastuu) olitte kuin kukka tässä kukkien keskellä

No, älkääs nyt (vieno naurahdus)

No kyllä neiti, olette kuin tuo ruusu tuossa

Voi kiitos!

 

Alkavat juoda kahvia ja syödä pikkuleipiä.)

 

Illalla keräät kankaan kainaloosi

suljet hiustesi valkoisen viljan puutarhan oven taakse

 

seuraavana päivänä on ilmassa jo syksyinen tuulahdus

 

 

avomaakurkut kasvavat sinusta häneen

vihreät rihmat,

mutta eräänä päivänä kukaan ei huomaa kun te punastutte

 

 ja alatte heittää marjaterttuja suuhunne

aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut

aivan kuin kukaan ei olisi koskaan tullutkaan niitä vastaan

 

puskevat päivät

ulkoista tuulta havaittavissa

 

 

Kirjavaunu

 

Junaan perustettiin

kirjavaunu,

 

sieltä löytyvät Tostoit,

Tammen kultaiset kirjat

ja kaikki sellaiset pienet yllätykset,

joita et ole tiennyt olevan olemassakaan

 

juna puksuttaa eteenpäin

ja vaunuun astuu mies, jolla on kumitossut jalassa,

ne näyttävät kummallisilta helteisessä kirjavaunussa,

jossa asuu naakkoja ja kalaparvia

ja keltaisia ankkoja

kulkee kirjojen päällä siksakkia ja kaikki kaakattavat

ja kertovat monia omia tarinoita,

joissa ei ole mitään järkeä.

 

Mies  alkaa lukea Canterburyn tarinoita

eikä kohta enää muista, missä on ja missä piti jäädä pois.

Hän astuu junasta Vaasassa, vaikka piti jäädä Pasilaan,

silti hän luulee olevansa Englannissa,

nummella

sumun keskellä

 

 

Pöydällä on ruusuja lasissa

ja kaikki nuokkuvat valtavien tarinoiden painosta.

 

Jossakin laulaa Prinsessa Ruususen pieni pajulintu

ja tuudittaa

nurkassa

olevat

lapset                                             

uneen.

 

Mummot virkkaavat ikuisia pitsejään

 ja papat kaivavat piippujensa päitä

 

Ja juna

juna jyskyttää jyskyttää jyskyttää

 

ihmiset tulevat ja menevät,

kokoavat

matkalaukkunsa,

 sateenvarjonsa,

piippujansa

 

juoksevat junaa kiinni

mutta kirjavaunu pysyy,

se ei liiku, vaikka liikkuu

enemmän kuin mikään

SilmäSI

 

Silmäsi

keltaiset silmäsi

siniset silmäsi

mustat silmäsi

 

must- sil-

SI, SI: kyllä (Italiassa)

 

asfaltti rintalastani alla

 

jospa leskenlehti jostain

vaikka pikijoen routavauriosta

Siis alan toimia.

Kyllä, kyllä tähän veturiin:

 orvokeita, päivänkakkaroita,

 

Jaeikunkyytiin!

kuin Mummo ankka,

joka ajelee pitkin Ankkalinnan raittia

huutaa: Hiioohoi, mä lähdin banaanilaivalla pois,

sinua katsomaan, sinun silmiisi ihastumaan.

 

***

Jossakin laulaa ruokokerttunen

 

Jossakin laulaa ruokokerttunen,

kukkii omenapuu,

valkoiset aamut seuraavat toisiaan,

kannan apiloita käsissäni,

ja tunnen, miten maan paino kevenee,

lumi vajoaa, virtaa läpi kaislojen, tunturin rinteiltä tipahtelee sulanut lumi,

pieninä kielekkeinä,

aurinko murtaa,

virtaa vesi

alas

kalliopaasilta sulanut lumi,

vajoaa

alas,

alas

 

läpi vaivaiskoivujen,

halki vihreiden kaislojen.

 

miten koivut aina vihertyvät?

Aina,

aina vihreys tummenee,

Jumalan käsi liikkuu vetten päällä,

 

maan tomusta sinä kaiken rakensit,

tässä me katselemme sinun ihmeitäsi,

tunnemme, miten kaikki on

miten vihreä ja kaunis

 

Kuin vesilintu veden pintaa

pyyhkii kevyt kevättuuli uupuneita kasvoja,

kun vaellamme läpi metsien,

näemme tunturikyyhkysen valkoisen viitan,

suopöllön uteliaan katseen,

peuran kepeän juoksun

 

Kuin ruokokerttunen painamme mekin päämme

siiven alle,

kaikki

turvassa, tässä

 

kamelin valkoiset hampaat kalahtavat yhteen

faaraoiden keltaiset otsakiehkurat sanovat sinulle,

 että mahdoton tehtävä ajaa

tajunnanvirrassa valkoisia vaunuja

 

hhh-ajurit tuijottavat laskusilloilla makupalojen perään nälkäisin silmin.

 

 

ajamme vaunuilla tammenlehvistöön

ja nuoruusikäisen säämiskähattu vaihtuu kajuutan hattuun,

 jossa on vihreitä, pieniä pisaroita

 

kamelit katselevat tukka pörhöllään,

miten kevytkenkäiset kamelikaravaanit

ajavat kiitorataa

pitkin peltoja

 ***

 

TÄPLIÄ RAAPIMAPUUSSA,

KISSA ON TEHNYT VADILLE HYYTELÖN

SAANUT HEKOTTAVAN VARISPARVEN YMPÄRILLEEN

JA VAALEAT AAMUTOSSUT

TIPAHTELEVAT PEHMOISESTI MAAN PIIRIN YLLE

LUMENLAKAISUKONEET YSKIVÄT HUOLISSAAN KATOKSEN ALLA,

 KOSKA KUKAAN EI TULE NIILLE SANOMAAN

MISSÄ OLISI VIELÄ LUNTA

JA VOISIKO KENTIES AKUN VELJENPOJISTA JOKU

TULLA LAKAISEMAAN PORTAITA

***

 

 

Pysähtynyt kuva

 

 

 

Miehen salamannopeille käsille tapahtui jotain.

 

Hän alkoi hämmentää kuppiaan,

 jossa uiskenteli pieniä, vihreitä palasia.

 

Hän hymisi hiljaa ja nosteli palasia lautasensa reunalle.

Uskallankohan avata jääkaapin tänään,

hän mietti maireasti hymyillen.

 

Nousevien kuiden laskusuunta alkoi muuttua,

 naisen kulmakarvat avautuivat tuuleen.

 

 ***

 

Kevät saapuu pohjolaan

 

 

Pakkanen lyö neitojen kenkiin,

heiluttaa niitä tuulessa.

 

Ilma soi pohjoisen arktista musiikkia.

Nousevien vetten pauhu täyttää ilman

ja neidot vettyvät omaan pelkoonsa.

 

Vesi ei ehdi hukuttaa meitä,

kun se jo jäätyy kuin lukinseitti ilman rakoon,

josta kukaan ei sitä enää löydä.

 

Ryhmä maakuntakerttuja tarttuu viikatteihin

ja osoittaa seipäitä,

joihin pohjolan isännän päät on pistetty.

 

Hangen pinta on täynnä viiltoja, pienenpieniä reikiä,

joihin osmankäämit hakevat muotoaan.

 

Jonkun täytyy istuttaa vielä talventörröttäjiä tähän pimeään maahan.

 

Jonkin täytyy tarttua lukinseiteillä ilmaan

ja uskoa,

että rakennukset täyttyvät pian aikaa

naurusta,

keveistä askelista,

uskaliaista urhoista,

nykyajan sven tuuvista,

pääskysenpojista,

 

joiden rintamaito

on kuivunut veren tahrimille pieluksille.

 

 ***

 

Etsintä

 

 

 

Uskot löytäväsi avaimen tähän jäätyneeseen lukkoon,

jonka pienet tinatiu'ut soittavat Hammerfestissä ilman aikojaan.

 

Vedät saappaat jaloistani

ja asetut makaamaan varvikkoon,

suuren lehmuksen alle.

 

Rihmastot laulavat sinussa seitinohutta kirjoitusta

ja juoksevien askelten ääni

saa sinut katsomaan hämmästyneenä taakseni.

 

Se on vain varjosi,

joka haluaa tehdä

 

juuri samoin kuin sinä.

 ***

 

 

 

Hyvästijättö

 

 

Uupuneiden matkasauvojen kolina täyttää ilman.

Nojaat lasikuituiseen tiiliseinään

ja tunnet, miten laipiot tajuavat tulleensa unohdetuiksi.

 

Isäsi silmät palavat tulessa kauan ja hartaasti.

Äitisi kehrää odottaessaan siimaa leikkurilla

 ja haukkaa palasia ruosteenvärisistä kelmuista.

Äitisi silmät ovat kyyneleistä märät.

Isäsi silmät seuraavat liikkuvaa junaa.

 

Jossakin soi apilakehto

ja nostaa

avaruuden

ilmentämät

kennot

 

avonaisiksi huoneiksi.

***

 

 

Pommitus

 

 

 

Sametinvärinen lippalakki lähti liukumaan olkapäitäni pitkin.

 

Tunsin jonkin suuren ja oudon

saavuttavan minut yllättäen.

 

Naisen mysteeri on aina auki.

Se on kysymys,

johon ei kukaan, koskaan

ole löytänyt suoranaista vastausta.

 

Siihen on piilotettu kaikki olevainen ja olematon.

 

Jääkiviin kirjoitetut kirjeet satavat päälleni

ja tunnen, miten ruoste valuu minusta pois

kuin nokeentunut sadevesi hiilloksesta,

jossa nuotio on kytenyt jo kauan.

 

 

 ***

 

 

Uusi identiteetti

 

 

 

Ankkuroin itseni vihreiden neilikoiden väliin

 ja juon kirpeää raparperimehua.

 

Kouluhaalarit varjostavat poppeleita.

 

Nousemme lähteviin laivoihin ja tunnemme,

miten jokin vanha ja väsynyt tunkee läpi avoimista haavoista.

 

Haavat tihkuvat,

nousimme verannalle ja tuijotimme tihkuvia sadepisaroita

 ja tunsimme, miten puu taipui tuulen mukana.

 

 ***

 

 

Epätieto

 

 

 

Hän oli aina sanonut viihtyvänsä

lumenvalkoisissa taloissa,

joiden lävitse puhalsi pohjoisen kylmä tuuli.

 

Olen ilman sinua kuin tyhjä kuori,

hän oli sanonut minulle usein,

kun olimme kävelleet torin poikki syömään mustaa makkaraa.

 

Tajusin hänen olevan myöhässä jälleen kerran.

 

Ristiriitaista kyllä, kun hän kolkutti oveen varovasti,

en uskaltanut avata ovea,

 

koska pelkäsin hänen kaatuvan jakoihini.

 

 

 ***

 

 

Sifonkinen tyllihame

 

 

Valkoisia valheita

keltaisia kukkia, kimeitä huudahduksia

lähtölaukaus hyppyä varten:

Siihen paikkaan! Ei, ei, ei! Nouse!

 

Än yy tee, nyt!

 

Seljan tytöt juovat raparperimehua ja kaikki istuvat hiljaa piirissä

piiripienipyöriilapset siinä hyörii

Lotta Månsson on unohtanut kynsiviilansa Paulin lokeroon

valkoiset elefantit juoksevat pahki piirustussalin lehteriin

eikä herra Månsson enää tiedä, onko hänen tyttärensä hengissä vai ei,

sokeripalat kovettuvat Gullan pöydällä,

keltaiset kiharat kuin vaahtomuovin palat

kermavalkeassa huoneessa satavat hiukset,

taivaansininen silkkimekko riekaleina

vanha vaari asettuu istumaan keltaiseen keinutuoliin,

Viisikko palaa aarresaarelle

 

ja minä kirjoitan kirjakäärön päälle oman nimeni

 

Kehrää, kehrää kultarukki, anna valkoisia villoja,

kehrää, kudo kangaspuu, louksuta valkoinen mekko,

 pellavaa

pitsiä

sifonkia

valkoista villaa,

kaunis paula minulle!

 

"Acnex 5 markkaa Apteekissa,

reseptillä hieman halvempi",

terveydenhoitaja suosittelee.

 

Kun sinä olet, minä olen kokonainen

ja Seljan kammarissa asuvat keltaiset papukaijat pitävät mieletöntä meteliä

Dodo on unohtanut valkoiset kalsarit seinälle,

isä kehrää kultaviljaa Realle

kuka täällä itkee?

Hei, tulkaa, sakset tulevat,

hius hiukselta,

sakset tekevät kaikenlaisia juttuja,

nyt minä haluan

 

minä kyllä pääsen ylös

 

haluan tästä ylös,

 

no kyllähän minä ylös kiipeän

 

 

niin että vaaaaaaa,

 

 

 

ai!

 

 

 

 

 

 ***

 

 

 

Luonnonhistorian oppitunti

 

 

suo

kuokka

ja

jussi

nokkamuki

rihmasto

avaruuskylpijät kuun kelmeällä pinnalla

ruosteenväriset juoksupojat

sammalenvihreät hedelmät

emit

luoteet

mesi

angervo

pilvipouta

routa

ruoto

ruoska

isku

risu

juova

paljas

pinta

rinta

viuhka

turhuus

hattu

nainen

vaiettu

salaisuus

sukka

nauha

lakritsi

pilli

piilipuu

lintu

irronnut siipi

nokka

pyrstö

maha

selkä

jalka yksi

                      jalka kaksi

                                            silmä yksi

                                                                  silmä kaksi

 

 

***

Parkkipaikat ovat mustia ja liukkaita jäästä,

nukkuvan kissan katse seuraa juoksevien koirien vinguntaa.

 

Huutavien kuiskaus on aina yhtä kysyvä.

 

Lumen paino allamme on raskas

eikä mitään toivoa ole näkyvissä.

 

On siinä, sillä

rahkasammalen vuosi on pitkä,

naisen naurussa soi tuuli ja ylpeä kohina.

Mekko takertuu jalkoihin ja uin vastavirtaan,

kuten aina.

 

Sirujen kerääjä on vauhdissa.

 

 ***

 

 

Säilötyt muistot

 

Sormivärien moskasta kaivan kuluneen aapisen,

jonka lehdet jäävät käsiin.

 

Nokisen miehen saapas jää mutaan kiinni,

tartun tikariin viimeistä kertaa,

joku uhkaan keihästää pääskysen.

 

Nuolen postimerkit kuiviksi,

tikankontti varisee reppuun,

jonka nahkanauhat ovat kovettuneet vesisateen pyörteissä.

 

Korvat punaisina tartun sormiin,

jotka taipuvat virran mukana.

 

Soisoiseli soi

***

 

 

Oodi lehmänkellolle

 

Pium paum lehmänkello

oi sinä lehmänkello

sinun valkoinen viisarisi takoo ilmaa

piinkova valusi suorittaa ilmassa valkoisia ratoja

 

oi sinä valkoinen ruumissikermä

kuoleman valkoisista varjoista ja sääskistä,

jotka tupeeratuin hiuksin tulevat istumaan

sinun kammatuille hiuksillesi,

sinun kosteille sormenpäillesi,

joilla kimmeltää viisi miljoonaa viherhiukkasta

 

Oi sinä lehmänkello

variksenkello

kissankello

harakankello

 

kilkattakaa, tiu’uttakaa, soikaa

 

laulua,

josta kukaan ei ota selvää,

 

koska vain silloin

vain silloin

voitte tuoda meille yllätyksen,

 

 

maidon valkoisen ulottuvuuden

 

isänmaamme Suomen

 

nisupullan kahvin kera

 

 

 ***

 

 

 

 

Juuri silloin astuu sisään

valkoinen nainen,

jolla on kellohame,

jonka helmassa kimmeltää

valkoisia, elefantinmuotoisia pääskysenpoikia,

 

Kajautan oodin kuninkaalle,

kirjoitan kirjeen keltaiselle räystäspääskylle,

jonka valkoiset jalat jäivät kerran auton alle

 

ja koettivat saada otetta tästä maailmasta,

 

Oodi kaikuu käytävillä,

tavoittaa kuninkaan lakeijan korvat

 

nainen avaa hameensa poimut

laskee pääskyset vapaiksi

tuolla ne menevät

mustat nuolet avaran sinisessä huoneessa

 

 

 ***

 

 

Musta Pekan paksut sormet,

Sikari Sakarin valkoiset avaimet valkoisessa asunnossa,

Domino-pelin vaaleansiniset paperilaput kuin flanellit yöpaidoissa,

joissa oli nalleja ja valkoisia palloja ja palloja,

jotka pomppivat muurahaisten iloksi

ja nuorten naisten ihmetykseksi,

 

 

Et enää tiedä, kun kukaan ei sano,

miksi kellarissa on aina oltava pimeää,

 

miksi valkoisten valheiden aika ei ole vieläkään ohi

 

eikä kukaan koskaan kirjoita sinulle kuvankaunista

kiiltokuvakirjettä, jossa on repaleiset siivet

 

vuohennahkainen käsilaukku on täynnä pieniä rintalastan palasia,

 jotka törröttävät asemasillan junanvaunujen raoista kuin kukkakaalit

 ja kuu-ukot valkoisten ikkunalautojen lomasta

 

 

ruusut tuovat sinulle vielä joskus keltaisia avoautoja.

 

 

 

 ***

 

 

 

Teini

 

Teinikalenteri kihisee pikku salaisuuksia,

minä sydän pasi, sinä sydän D,

hajukumin muruset satavat minun polvilleni ja ajan autoa ilman käsiä,

 

Oi nuoruus, im memoriam!

 

me palvomme sinun sinisiä silmiäsi,

sinun valkoisia kauluksiasi,

kun kaikki oli mahdollista

 

ja kaikki kirjoittivat nimensä koulun liitutauluun

 ja opettaja sanoi, että tulkaa rakentamaan ioneista yhdistelmä,

ja me rakensimme sen,

jossa olin minä ja sinä

ja muuan muu

ja lehdon lempivä kerttu

ja tuoksuva tuomipuu

 

Oi nuoruus, im memoriam!

 

 

 

 ***

 

 

Tyhjiä lupauksia

 

 

Toit minulle

jalokivilippaat,

 

 joissa oli kymmenenpennin siirapin verran rihkamaa

ja muita koruja,

 

 joita voisi varmaan myös syödä jos niikseen tulisi

 

 

 

 ***

 

 

 

Luonnonsuojelua

 

Yhdyskuntasuunnittelijoiden valkoinen joukko

tupeeraa hiuksiaan kamomillateen lehvillä

 

ja tuolinjalat paukkuvat yhteen

kuin kattilankampittajat Mapin tulisilmäisessä metrossa,

jossa oli vielä viime viikolla pannukakun paistajien iloiset karkelot,

 

 

 

nyt siellä uiskentelee vain parikymmentä sillinpoikasta

 

ja tupeerattujen hiuskuontaloiden keko

 

 

froteepuvulla kelluu pieni, keltainen koiranpentu,

 

vetoketjun kapustarinta jäätyy

***

 

Valkoinen ankka

 

 

 

Saan valkoisen ankan lentämään luokseni.

 

Se kantaa nokassaan jotain kirjeentapaista,

mutta en saa otetta sen leveälierisestä hatusta,

vaan jään roikkumaan keltaisen saniaisten varaan

ja avaan sitten yhteisen sateensuojan

jonka Neiti aika on sitonut ruskeiden kukkasipuleiden varjoon.

 

 

 

 

 

 ***

 

 

Vanhainkoti

 

 

Talo on kerrostalo, jonka pihtipielet ovat kuluneet.

 

 

tavaamme vielä kerran

askeleiden määrättömän pituuden

 

Avaan oven,

jonka takana seisoo kuluneen näköinen herrasmies.

Hän hieroo väsyneenä hiuksiaan

ja tupakantumppeja satelee

hänen korviensa takaa käyränä laaksona.

 

Hän katsoo minua kummastuneena,

kelmeän hymyn sävyttäessä ilmettään,

huulet ovat kapeat ja luoksepääsemättömät.

Hän avaa lähellä olevan mehulasin kantta,

josta leyhähtää tunkkainen vanhushaju.

 

Ja mummot kulkevat papiljotit päässä

kulkevat, ja kulkevat

huulenheiton päässä toisistaan.

 

He kulkevat avonaisin silmin

ja juoksevat sitten yhteiseen tilaan

ja avaavat valkoiset rullaverhot

 

ja antavat auringonlaskun tulla ovesta sisään.

 

Sitten tulee hoitaja,

jonka valkoinen viitta saa

kaikki mummot kilpailevasti hymyilemään

ja valkoinen sisar sanoo heille,

että älkää koskaan antako minun häiritä teitä niin paljon,

että voisitte juosta paikkaan,

jonka nimi on avaruuden kaikuluotain.

 

Eikä kukaan uskaltanut enää puhua siinäkään huoneessa mitään,

vaan kaikki nuokkuivat pöytien ääressä

kuin väsyneet kilpikonnat.

 

 

 

 

 ***

 

Ainoa

 

 

Kerron, että olet ainoa,

jolle kerron,

että savumerkein kirjoitetut sanat saattavat minua eteenpäin.

 

Toivioretket sammuvat yksinäisyyteen

ja pojat juoksevat pitkin metsiä syyssateessa ilman paitaa.

 

Sekavat kirjaimet vapisevat edessäni

ja tunnen, miten jokin vanha vaipuu

ja valuu maahan.

 

***

 

 

Menneisyys

 

 

Torsot nostavat päänsä mullasta

ja sanovat kukkuu,

tältä elämä näyttää täältäpäin.

 

Olen onnellinen tässä ja nyt,

tilassa, joka on syvä, mutta vakaa.

 

Tiedän, että kaikki on mahdollista, vaikka vedän päätä ikkunaan ja astinlaudat narahtavat jokaisen painosta kovaa ja kipeästi.

 

Vakaan pilvimuurin takana on päivänselvä menneisyys,

jonka tahrat saavat uuden merkityksen

ja pilvet kumpuamaan takaseinästä.

 

 

 

***

 

 

 

Peräkamarin seinästä satavat pölypallot eteesi

 

haet päivänselvän menneisyytesi takaa aurinkoa,

jonka valo oli hukassa niin kauan,

että oksat lakkaavat heilumasta

 

ja sinapinsiemenet satavat maahan.

 

Kumu voimistuu,

saarnipeltojen alla liikkuu

susia ja karhuja

 

- ne syövät jätettä ja ruokaa

***

 

 

Tässä sinä olet. Kaatosateessa

 

 

Leppäkertut uivat sanojen takana ja koittavat tuoda eteesi

sen kauneuden,

valon,

pimeyden, surun, pelon,

lumen, tajun ja totuuden,

 

joka asuu lasipallossa.

 

Uskallat katsoa minua silmiin

ja tuoda totuuden luokseni

ja sanoa, että tässä minä olen enkä muuta voi.

 

Olet käynyt matkalla ja palannut takaisin lapsuuteni maisemaan

ja siihen vihreyteen, jonka nimi on koti.

 

Pääsi sisällä on toivoa uudesta ja jostakin ennekuulumattomasta

heinästä ja sateesta,

 

jonka nimi on kaato.

 

***

 

 

Tyhjä tila

 

 

Tanssivien karhujen jono vilkuttaa sinulle mennessään

ja nukkekodin riemu vaihtuu homeiseen menneisyyteen,

jonka kansissa ei ole mitään, mitä pitäisi olla.

 

Ajopuut kolhiutuvat menneeseen rantaan

ja juoksen eteenpäin huhmareessa hakusanana appelsiini.

Surullisenkuuluisan huilunsoittajan sanat takaavat jotain menneestä,

jotain tulevasta,

mutta tässä hetkessä ei ole mitään,

mikä pitäisi minua pinnalla ja toisi valon ikkunaan.

 

Kuvio alkaa selvitä.

 

Suomalaisen ristipistotyön helmet tuijottavat ikkunasta minua pistävästi.

 

 

 

 ***

 

 

Hyvästijättö

 

 

Ruuhen alla kiristelee hampaitaan lauma varjosusia,

 hautajaissaattueita,

haamuja ja kummituksia,

 tuskan saarekkeita

ja lintuja ja siipiä.

 

Lasinen satakieli takoo sinua eteenpäin.

 

Hullunhauskat päivät kävelevä nauraen sinua vastaan,

suojaudut pelkotiloja hymysi taakse

ja kannat kaisloja selässäsi janon jonossa,

vuoksen päässä idästä,

kaukana täältä

ja tulevasta

ja menneestä.

 

Kunnes sadonkorjaajan mitta tulee täyteen.

***

 

Etsintäkuulutus

 

 

Unen sotilaat tarttuvat häntä nilkoista

ja kuljettavat minua päin.

Toivioretkellä nilkutetaan

ja hauskan väriset miehet etsivät minua puistoista

ja salaperäisiltä nummilta.

 

Jonkun nimi kantaa eteeni kyyneleitä,

vanoja, jotka tarttuvat minuun ennen kuin ehdin huokaista ja sanoa mitään,

mikä veisi minut luoksesi,

untuvahiuksiesi hämärään aamuun

ja rohdoskasvien kummalliseen yrttikylpyyn.

 

Sokerijuurikas muuttuu siniseksi auton alla

ja koiranputket juoksevat minua päin tietäen,

että tässä asuu joku,

 

jonka nimi on kirjoitettu aina isolla.

 

 

 

 

 ***

 

Autiotalo

 

 

Suopursun alla asuu pieni, lihava sammakko,

jonka kuonossa on veripisaroita.

 

Sen täytyy hakea jostain jotain lämmikettä tullakseen terveeksi,

 voidakseen juosta ilman paitaa ja housuja.

Neulanpistosilmät vapisevat tuulessa.

Joululaulut soivat ilman nuottia ja soittajaa.

 

Laulavat tunturikyyhkyt saavat ilman avoimeksi.

Joutsenenpoikaset viihtyvät verannalla.

 

 

 

 

 ***

Kaipaus

 

 

Joulun alla on aina pimeää ja viidakkoveitset tanssivat tuulessa,

juopuvat siitä hedelmästä,

joka kasvaa kauniissa purkissa ikkunalaudalla

ja tuo terveisiä sieltä,

missä maat paistuvat ilman tuulta ja tuiverrusta.

Maasta, jossa asuu miljoonittain pieniä poikia,

jotka jakavat lahjoja ilman huomista ja tätä päivää.

 

Juon sen kaipauksen,

jonka piilotajunnassa on oivallisia pieniä velhoja

 tuomassa tuttavuutta ja tätä pientä kivaa soittoa tähän hetkeen,

jonka alla asuu kuopiolaisia rauhanturvaajia

 

ja joulukuisia pakkaspäiviä.

 

 

***

 

Keltavästäräkki makaa maassa jalat vatsan päällä

 

 

 

Olen järviruoko ilman taskulamppua,

ilman nokeentuneita häränsilmiä

ja sitä avaruutta, jonka kätköissä

asuu kahlekuninkaan avaruus.

 

 

Juon mahlaa ilman koululaisen viihdykkeenä olevaa

 

punaista laukkua

ja tuoksuvaa keltaista lyijykynää,

 

jonka kuorikerrokset satavat päälleni kuin kuutamo,

joka ei lakkaa olemasta kaunis,

 

kun sitä katsoo tarpeeksi kauan.

 

Suolapatsaat jähmettyvät jääksi

ja jalavat peittävät ilman

täysin uhkarohkeasti

ilman sumua ja suovillan kosketusta.

 

Keltavästäräkki makaa maassa jalat vatsan päällä,

aukoo nokkaansa,

 

kunnes se herää

ja saa kiinni sen purjeen,

jonka liepeessä olen kellunut.

 

 

 

 

 

 

 

 
 
Novellit

Lastut

 

Tataarit

 

Nimensä vajosi tataarien mustaan multaan,

mustien hevosten rummutukseen,

kun ne haukkana syöksyvät läpi Tatastanian tasankojen

 

mesiangervoviuhkoina suihkivat  nuolet  aurinkoon,

keltaiset pitsit morsiamien huntujen reunoihin,

muodostui                      harsoaurinkoja,

 

linnoja, joissa lapset juoksivat

kirkuivat

 

pienet auringot

mesiangervot

 

sinua minä

minä ihmettelen sinun

sinua minä

sinun silmiesi

sinua mi

 

Tietääksesi tätä nykyä hän kirjoittaa kirjaa,

jossa ei ole kirjaimen kirjainta

 

Mitä se tarkoittaa?

Mistähän hän on löytänyt tuon valkoisen apinan?

 

Kysytään,

 miksi, mistä

 

miksi Minski on ollut aina valkoinen ja

punainen Novgorod on

ja kuitenkaan kukaan ei ole koskaan paistanut makkaraa Moskovan torilla

 

 

muutamaa päivää myöhemmin pieni kirjekyyhky kantaa nokassaan keltaisia jyviä, pudottelee niitä pitkin leveitä lakeuksia,

 

mutta ei sitä kukaan huomaa, koska

tataarit hyökkäävät

 ja heiluttelevat valkoisia ja punaisia lippuja

 

sinua minä ihmettelen

sinua

minä

 

***

Puutarhassa

 

Puristat appelsiinimehua

omenankukkia tipahtelee

hameelle

annat niiden kukkia siinä, tuoksua

muodostuu uusi kangas,

joka

 

 jatkuu

puutarhaan

 

(joku lähtee kävelemään sitä pitkin

astuu vahingossa

jo hameellesi

sanot kohteliaasti, että anteeksi herra öh, poljette minun mekkoani

Oi anteeksi neiti, minä en huomannut, (punastuu) olitte kuin kukka tässä kukkien keskellä

No, älkääs nyt (vieno naurahdus)

No kyllä neiti, olette kuin tuo ruusu tuossa

Voi kiitos!

 

Alkavat juoda kahvia ja syödä pikkuleipiä.)

 

Illalla keräät kankaan kainaloosi

suljet hiustesi valkoisen viljan puutarhan oven taakse

 

seuraavana päivänä on ilmassa jo syksyinen tuulahdus

 

 

avomaakurkut kasvavat sinusta häneen

vihreät rihmat kantavat kaunaa,

mutta eräänä päivänä kukaan ei huomaa kun ne punastuvat

 

 ja alkavat heittää marjaterttuja suuhunsa

aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut

aivan kuin kukaan ei olisi koskaan tullutkaan niitä vastaan

ja sanonut, että kukaan ei tule minun luokseni

 

puskevat päivät

ulkoista tuulta havaittavissa

 

 

Kirjavaunu

 

Junaan perustettiin

kirjavaunu,

 

sieltä löytyvät Tostoit,

Tammen kultaiset kirjat

ja kaikki sellaiset pienet yllätykset,

joita et ole tiennyt olevan olemassakaan

 

juna puksuttaa eteenpäin

ja vaunuun astuu mies, jolla on kumitossut jalassa,

ne näyttävät kummallisiltahelteisessä kirjavaunussa,

jossa asuu naakkoja ja kalaparvia

ja keltaisia ankkoja

kulkee kirjojen päällä siksakkia ja kaikki kaakattavat

ja kertovat monia omia tarinoita,

joissa ei ole mitään järkeä.

 

Mies  alkaa lukea Canterburyn tarinoita

eikä kohta enää muista, missä on ja missä piti jäädä pois.

Hän astuu junasta Vaasassa, vaikka piti jäädä Pasilaan,

silti hän luulee olevansa Englannissa,

nummella

sumun keskellä

 

 

Pöydällä on ruusuja lasissa

ja kaikki nuokkuvat valtavien tarinoiden painosta.

 

Jossakin laulaa Prinsessa Ruususen pieni pajulintu

ja tuudittaa

nurkassa

olevat

lapset                                             

uneen.

 

Mummot virkkaavat ikuisia pitsejään

 ja papat kaivavat piippujensa päitä

 

Ja juna

juna jyskyttää jyskyttää jyskyttää

 

ihmiset tulevat ja menevät,

kokoavat

matkalaukkunsa,

 sateenvarjonsa,

piippujansa

 

juoksevat junaa kiinni

mutta kirjavaunu pysyy,

se ei liiku, vaikka liikkuu

enemmän kuin mikään

SilmäSI

 

Silmäsi

keltaiset silmäsi

siniset silmäsi

mustat silmäsi

 

must- sil-

SI, SI: kyllä (Italiassa)

 

asfaltti rintalastani alla

 

jospa leskenlehti jostain

vaikka pikijoen routavauriosta

Siis alan toimia.

Kyllä, kyllä tähän veturiin:

 orvokeita, päivänkakkaroita,

 

Jaeikunkyytiin!

kuin Mummo ankka,

joka ajelee pitkin Ankkalinnan raittia

huutaa: Hiioohoi, mä lähdin banaanilaivalla pois,

sinua katsomaan, sinun silmiisi ihastumaan.

 

***

Jossakin laulaa ruokokerttunen

 

Jossakin laulaa ruokokerttunen,

kukkii omenapuu,

valkoiset aamut seuraavat toisiaan,

kannan apiloita käsissäni,

ja tunnen, miten maan paino kevenee,

lumi vajoaa, virtaa läpi kaislojen, tunturin rinteiltä tipahtelee sulanut lumi,

pieninä kielekkeinä,

aurinko murtaa,

virtaa vesi

alas

kalliopaasilta sulanut lumi,

vajoaa

alas,

alas

 

läpi vaivaiskoivujen,

halki vihreiden kaislojen.

 

miten koivut aina vihertyvät?

Aina,

aina vihreys tummenee,

Jumalan käsi liikkuu vetten päällä,

 

maan tomusta sinä kaiken rakensit,

tässä me katselemme sinun ihmeitäsi,

tunnemme, miten kaikki on

miten vihreä ja kaunis

 

Kuin vesilintu veden pintaa

pyyhkii kevyt kevättuuli uupuneita kasvoja,

kun vaellamme läpi metsien,

näemme tunturikyyhkysen valkoisen viitan,

suopöllön uteliaan katseen,

peuran kepeän juoksun

 

Kuin ruokokerttunen painamme mekin päämme

siiven alle,

kaikki

turvassa, tässä